GIS, Geographical Information Systems, on tapa tallentaa ja esittää maantieteellistä tietoa tietokoneen avulla. GIS -ohjelmien kautta voidaan saada selville erilaista paikkatietoa ja käyttää simulointitietoa, jota on tuotettu muissa tutkimuksissa. Ohjelmilla voi muun muassa laskea kohteiden pinta-aloja.

Ensimmäisiä tehtäviä hankkeen paikkatietotyöskentelyssä oli tunnistaa kaikki Merenkurkun fladat. Tämä tehtiin ilmakuvien avulla. Työ oli aikaa vievää, mutta kuitenkin parempi vaihtoehto kuin että jokainen kohde käytäisiin tarkastamassa maastossa. Kuvien avulla tunnistettiin yli 2500 kohdetta, jotka piti luokitella neljään ryhmään (esiflada, flada, kluuviflada, kluuvi).

Sopiva määrä edustavia fladoja valittiin lähempää tarkastelua varten. Halusimme tutkia avoimuudeltaan ja sijainniltaan erilaisia kohteita saadaksemme tietoa esimerkiksi siitä, minkälainen flada tuottaa eniten kalanpoikasia. Lisäksi valitsimme tarkasteltavaksi sekä mahdollisimman luonnontilaisia fladoja että fladoja, joissa ihmispaineet ovat läsnä. Suomen puolelta Merenkurkkua valittiin 33 kohdetta ja Ruotsin puolelta 18 (Kartta 1).

Ajatus on, että kartoittamalla huolella pienemmän määrän fladoja, voi kerätyllä tiedolla luoda oletuksia ja mallintaa muuttujien avulla muita alueen kohteita. Yksi näistä muuttujista on suolapitoisuus, joka vaikuttaa suoraan sekä fladan tilaan että lajistoon. Mallinnuksia suolapitoisuuksille on jo käytössä, mutta ne toimivat parhaiten merellisessä ympäristössä. Tämän vuoksi niitä on hankala soveltaa fladoihin, jotka ovat enemmän tai vähemmän eristyksissä merestä. Fladan suolapitoisuutta voi pyrkiä päättelemään kynnyksen koon ja valuma-alueen perusteella (Kuva 2). Kynnyksen koko vaikuttaa suoraan veden vaihtuvuuteen fladassa. Jotta selviäisi kuinka avointa saaristo kynnyksen kohdalla on, on myöskin rantaviivan pituus kynnyksen ympärillä määritetty (Kuva 3).

Kuva 1. Esimerkkejä paikkatietotyön sisällöstä. Yhdistämällä karttatasoja voi saada esille mielenkiintoisia ominaisuuksia. Ylin rivi kuvaa maastokarttaa sekä lentokuvaa, joita käytettiin fladojen ja niiden kehitysvaiheiden tunnistukseen. Keskimmäisellä rivillä lasketaan topografian avulla valuma-alueita yksittäisille fladoille. Alimmassa rivissä näiden yhdistelmä.

Kartta 1. Merenkurkun fladat sekä kartoituksiin valitut kohteet.

Kuva 2. Viisi fladaa sekä niiden valuma-alueet. Jos kyseessä on ketju fladoja, tulee niille myös laskea yhdistetty valuma-alue.

Kuva 3. Kolmen fladan kynnykset ja 100 metrin bufferi, jota käytetään rantaviivan rajaukseen, jotta rantaviivan pituus voidaan määritellä.